IT-JT OY


 
 
 
 
 
 
OP
 
herttua
 
lähi tapiola
ETUSIVU SÄÄNNÖT KARTAT KILPAILIJAT MAJOITTAJAT
    

Tervetuloa vetouistelun SM 2014-sivuille!

 

Puruveden Kalaharrit ry järjestää vetouistelun SM-kilpailut vuonna 2014  Kerimäellä.

Suomen mestaruus ratkaistaan elokuun toisena viikonloppuna Puruvedellä, joka kuuluu Vuoksen vesistöön ja on osa Saimaata. Järven pinta-ala on 416 km2 ja siinä on 850 saarta.  Keskisyvyys on 8,8 m ja suurin syvyys 61 metriä. Järvi on erittäin kirkasvetinen ja rehevyystasoltaan melko karu. Vesi ei sisällä humusta, joten pohjan erottaa jopa kymmenen metrin syvyydestä. Puruveden vesi on myös hyvin puhdasta. Järven keskeltä elokuussa 2007 otettu näyte oli täysin juomakelpoinen ja tyypillistä pullovettä puhtaampi. Tämä johtuu siitä, että suuri osa järven vedestä tulee sen pohjasta olevista lähteistä hiekkakakerroksen läpi.

Puruveden kalastusalue istuttaa vuosittain n. 8 000-10 000 järvilohen ja –taimen poikasta Puruveden vesialueen eri osiin. Pitkään jatkunut järjestelmällinen lohikalojen istutus on nostanut järven vetouistelijoiden suosioon saalisvarmana vetouistelukohteena. Vetouistelijat ovat alkusyksyn 2013 aikana nostaneet veneisiin useita 4-5 kg:n painoisia järvilohia ja –taimenia.

Puruveden Kalaharrit ry on toiminut virkistyskalastuksen edistämiseksi jo 35 vuotta. Perinteikäs kalastusseura vuosikymmenten aikana koonnut satoja harrastajia antoisan harrastuksen pariin.  Seura on järjestänyt vuosien varrella menestyksekkäästi lukuisan joukon erilaisia kilpailutapahtumia.

Kisakeskus sijaitsee Kerimäen Kirkkorannassa, joka palveluineen tarjoaa hyvät puitteet vetouistelun seuraamiseen myös uteliaille katsojille.

 

Harjoittelussa kisaviikko on ilmainen samallalailla kuin Iisalmessa. Kilpailutarrat postitetaan etukäteen kilpailijoille, jotta luvantarkastajat näkevät kilpailutarran , tämän mahdollisuuden tarjoaa järjestävä seura Puruveden Kalaharrit ry.

 

Tervetuloa Kerimäelle!

 

Yhteyshenkilö

Veijo Malinen, 0447624555

veijomalinen@gmail.com

 


© 2014 Kerimäen sm uistelut | IT-JT OY